James
Joycen ”Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta” ei ollut miellyttävä
lukukokemus, mutta kiinnostava kyllä. Luin sen saadakseni lisävalaistusta tai
ymmärrystä Joycen ”Odysseukseen” hahmottamiseen. Taiteilijan omakuvan Stephen
Dedalus on myös Odysseuksessa yhtenä tärkeänä henkilönä. Kyseessä on tietysti
kirjailijan alter ego.
Joyce
kävi Dublinissa jesuiittakoulua. Tämä on ollut ilmeisesti hänelle ahdistava
kokemus. Kirjassa kuvataan laveasti (liki 90 sivua!) koulun valmistautumista sen suojelupyhimyksen Francis Xavierin päivän
viettoon. Tämä tarkoittaa päivästä toiseen jatkuvia tulikiven katkuisia
saarnoja, helvetin kuvailua, rippiä ja uhkailuja ikuisella kadotuksella.
Stephen
käy myös ripillä, koska on niin peloissaan siitä synnin määrästä, jonka on
tehnyt. Vaikeata on kuitenkin uskaltaa edes tunnustaa niitä. Pelko on hirveä ja
pappien saarnat hyytäviä. Stephen uskaltautuu viimein rippituoliin ja tunnustaa
langenneensa epäpuhtauden synteihin sekä itsensä, että naisten kanssa. Hän oli
kuusitoista vuotta vanha. Ei liene yllätys, että pappi kehottaa häntä
rukoilemaan Neitsyt Mariaa voittaakseen nämä alhaiset himot. Tästä huora-
madonna asetelmasta ei näköjään pääse missään eroon. Onko se niin syvälle
iskostunut ajatteluumme (miesten)?
Mikään
yksityiskohtainen kuvaus taiteilijan nuoruudesta tämä kirja ei ole, paljolti
tuon uskonnollisen puolen laajan käsittelyn vuoksi. Sieltä löytää kuitenkin
kuvauksia kirjailijan perheestä ja perheen köyhtymisestä, Joycen
kiinnostuksesta filosofointiin ja halustaan taiteilijaksi vaikka lähtikin ensin
Pariisinn lukemaan lääketiedettä. Joycen elämäkerran lukeneena se toi
lisävalaistusta kirjailijan vastenmielisyyteen katolista kirkkoa kohtaan. Hän
luopui aikuisiällä uskostaan, mutta ilmeisesti palasi siihen elämänsä
loppupuolella, vaikka ei siitä täyttä varmuutta ole.
Suosittelen
kirjaa niille, jotka harkitsevat katolilaisuuteen kääntymistä. Sehän voi olla
nouseva trendi Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti