Joyce: Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta

James Joycen ”Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta” ei ollut miellyttävä lukukokemus, mutta kiinnostava kyllä. Luin sen saadakseni lisävalaistusta tai ymmärrystä Joycen ”Odysseukseen” hahmottamiseen. Taiteilijan omakuvan Stephen Dedalus on myös Odysseuksessa yhtenä tärkeänä henkilönä. Kyseessä on tietysti kirjailijan alter ego.

Joyce kävi Dublinissa jesuiittakoulua. Tämä on ollut ilmeisesti hänelle ahdistava kokemus. Kirjassa kuvataan laveasti (liki 90 sivua!) koulun valmistautumista sen suojelupyhimyksen Francis Xavierin päivän viettoon. Tämä tarkoittaa päivästä toiseen jatkuvia tulikiven katkuisia saarnoja, helvetin kuvailua, rippiä ja uhkailuja ikuisella kadotuksella.

Stephen käy myös ripillä, koska on niin peloissaan siitä synnin määrästä, jonka on tehnyt. Vaikeata on kuitenkin uskaltaa edes tunnustaa niitä. Pelko on hirveä ja pappien saarnat hyytäviä. Stephen uskaltautuu viimein rippituoliin ja tunnustaa langenneensa epäpuhtauden synteihin sekä itsensä, että naisten kanssa. Hän oli kuusitoista vuotta vanha. Ei liene yllätys, että pappi kehottaa häntä rukoilemaan Neitsyt Mariaa voittaakseen nämä alhaiset himot. Tästä huora- madonna asetelmasta ei näköjään pääse missään eroon. Onko se niin syvälle iskostunut ajatteluumme (miesten)?

Mikään yksityiskohtainen kuvaus taiteilijan nuoruudesta tämä kirja ei ole, paljolti tuon uskonnollisen puolen laajan käsittelyn vuoksi. Sieltä löytää kuitenkin kuvauksia kirjailijan perheestä ja perheen köyhtymisestä, Joycen kiinnostuksesta filosofointiin ja halustaan taiteilijaksi vaikka lähtikin ensin Pariisinn lukemaan lääketiedettä. Joycen elämäkerran lukeneena se toi lisävalaistusta kirjailijan vastenmielisyyteen katolista kirkkoa kohtaan. Hän luopui aikuisiällä uskostaan, mutta ilmeisesti palasi siihen elämänsä loppupuolella, vaikka ei siitä täyttä varmuutta ole.

Suosittelen kirjaa niille, jotka harkitsevat katolilaisuuteen kääntymistä. Sehän voi olla nouseva trendi Suomessa.