keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Umberto Eco: Numero Zeron tapaus (WSOY 2015)



Eco on Italian lahja kirjallisuudelle ja hän on kirjoittanut laadukkaita kirjoja koko uransa ajan. Edellinen kirja vuonna 2012 julkaistu Prahan kalmisto kuuluu tähän hienoon sarjaan. Ecolta on tottunut odottamaan paljon ja siksi tämä kirja oli hämmentävä.
 
Kirjan kertoja on opintonsa kesken jättänyt Colonna, joka tekstejä kynäilemällä, haamukirjoittajana ja käsikirjoituksia arvioimalla on elättänyt itsensä. Luuseri, kuten hän itseään kuvaa. Kirjan tapahtumat keskittyvät juuri perustetun lehden toimitukseen, lehden jota ei aiota koskaan julkaista. Uuteen toimittajakuntaan kuuluvat muun muassa entinen juorutoimittaja, sairaaloiden ensiapuosastoilla onnettomuuksia jahtaava uutishaukka, peleihin ja sanaristikkoihin erikoistunut mies, oikolukija joka haluaa toimittajaksi. Varsin sekalainen sakki.

Toimituksessa hahmotetaan lehden linjaa, joka ei poikkea keltaisen lehdistön tasosta eikä keinoista mitenkään. Kirjan tarkoituksena on olla ”satiiri joukkoviestimestä, jolle tiedonvälitys on toissijaista ja totuuden vääristely arkipäivää” kuten takakannessa kerrotaan. Jostain syystä se ei vain minua naurattanut.

Mukaan on ympätty vielä alkava rakkaustarina nuoren naistoimittajan ja huomattavasti vanhemman Colonnan välillä. Toivon, että kirjailija on tarkoittanut tämän myös satiiriksi. Mutta epäilen, ettei hänen huumorintajunsa siihen riitä, vanhahko mieskirjailija kun on
.
Ja löytyyhän kirjasta myös aika kantavana teemana salaliittoteoria. En ole salaliittoteorioiden ystävä ja lähinnä tämä teoria pitkästytti. Saahan vaikka maitopurkista aikaan huikeita salattuja tarkoituksia ja juonitteluja, joten ne ovat aikansa eläneitä juttuja. Vaikka toisaalta, kun ajattelen mistä kaikesta maitopurkin korkea hinta johtuu, niin tuleehan siitä väistämättä mieleen salaliitto johon osallistuvat valtio maataloustukien myötä, viljelijät, meijerit, kuljetusfirmat ja kauppiaat. Ehkäpä joku kirjailija vielä kirjoittaa menestysteoksen ”Maito — salaliitto utareen ja purkin välissä”.

Kirjan satiiri ei minua edes vaimeasti huvittanut, koska se oli niin totta. Lehdistö sekä muu media talsivat kuraojissa, poliitikot puhuvat mustan valkoiseksi, pettävät äänestäjänsä eikä millään ole mitään väliä kunhan vain nimi ja titteli ovat oikein kirjoitettu. Kuten sisäministeri Petteri Orpo (kok) sanoi osuvasti turvapaikanhakijoiden jakamisesta syntyneestä äänestyksestä: ”Olennaista on kuitenkin se, miltä asiat näyttävät. Ja nyt ne näyttävät Euroopassa siltä, että Suomi kannatti päätöstä mutta ei äänestänyt sen puolesta."

Olennaista on siis tässä ajassa miltä asiat näyttävät, ei totuus. Ja juuri nyt se ei minua naurata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti