Alan Friedman: Berlusconi: Tarina miehestä, joka tuli, näki ja voitti Italian (Art House 2016)

Tämä kirja kuuluu sarjaan, ei suinkaan kauniit ja rohkeat vaan irvokkaat ja ahneet. Kirjoittaja Alan Friedman on yhdysvaltalainen lehtimies, joka on tuntenut Silvio Berlusconin vuosikymmeniä ja omien sanojensa mukaan myös arvostellut häntä kitkerästi. Tässä kirjassa siitä arvostelusta ei ole mitään jäljellä.

 

Kirja alkaa zoomauksella Moskovaan ja Kremliin, missä Vladimir Putin antoi haastattelun Friedmanille. Aiheena oli tietysti Putinin ja Berlusconin luja ystävyys. Tätä ystävyyttä korostetaan kirjassa kuten myös Berlusconin ja Yhdysvaltojen entisen presidentti George Bushin suhdetta. Nämä maailman suurvaltojen johtajat ovat Berlusconin erittäin läheisiä ja rakastettuja sydänystäviä. Kirjoittaja luo sinnikkäästi kuvaa upporikkaan mediamogulin suuresta roolista maailman kriisien ratkaisijana. Berlusconi oli myös Muammar Gaddafin suuri ymmärtäjä ja ystävä. Kiinan johtomiehiä tähän kirjaan ei saatu mukaan, mikä varmasti on harmittanut sekä kirjoittajaa että kirjan kohdetta. Mutta onhan tuossa jo kahden suurvallan johtomiehet mediamogulin egoa pönkittämässä.

Berlusconia vastaan on nostettu Italiassa kymmeniä oikeusjuttuja. Syytökset ovat tietysti tekaistuja ja niitä ovat tehtailleet kommunistituomarit. Pelkkää kateutta ja poliittista ajojahtia. Berlusconi onnistui saamaan läpi lakiesityksen, jolla hän ja muutamat muut saivat syytesuojan muutamaksi vuodeksi. Siinä ajassa ehti taas oikeusjuttuja vanheta. Tokihan miehellä on oikeus puolustautua ja suojella rahojaan, läheisiään ja liikekumppaneitaan. Lakimiesarmeija teki parhaansa ja Berlusconilla oli rahaa palkata huippujuristit. Italian oikeusjärjestelmä on myös mutkikas ja turvaa kaikenmaailman berlusconeille valitusprosessin, jota hyväksikäyttämällä voi pitkittää juttuja jopa parikymmentä vuotta. Kyllä siinä ajassa tuoreinkin maito happanee.

Oma tarinansa oli Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn huonot välit Berlusconin kanssa. Miehet inhosivat toisiaan. Se on kummallista, koska molemmat rakastivat valtaa, rahaa ja nuoria naisia. Luulisi tällaisten sielunveljien olleen parhaita ystäviä, mutta ei. Ehkäpä se oli molemmin puolinen pelko siitä, että toinen on sittenkin komeampi kuin itse on. Hehän halusivat olla hurmureita, komeita tosimiehiä, jotka pelastaisivat Euroopan ja koko maailman. Heidän egonsa olivat universumin kokoiset, vaikka sisältivät vain ilmaa, jota ostetut lakeijat läähättivät taukoamatta noihin paisuviin kupliin.

Taas kerran ihmettelin, että maailma on kuitenkin toiminnassa ja ihmiset suurelta osin hengissä näitten pellejen toiminnasta huolimatta. Epäilen, että sieltä prameitten palatsien ullakoilta löytyvät Dorian Grayn kaltaiset muotokuvat, jotka toivon mukaan tulevat historiankirjoittajat tuovat esiin. Silloin historia voidaan kirjoittaa uudelleen ja nämä plastiikkakirurgien tuotteet näytetään sellaisina kuin he todellisuudessa olivat.