Brittiläinen Iggulden on erikoistunut moniosaisten
historiallisten kirjojen kirjoittamiseen. Kaksi aiempaa kirjasarjaa olivat
5-osaisia. Keisari-sarja kertoi Julius Caesarista ja Valloittaja perehtyi Tšingis-kaanin
ja Ögödei-kaanin sielunmaisemiin. Tämä romaanisarja jatkunee sekin vielä parin
osan verran.
Lancasterin ja Yorkin suvut taistelivat Englannin kruunusta
vuosina 1455—1485. Molempien sukujen vaakunoissa oli ruusu ja siitä tämä
valtataistelu ja sotiminen sai nimensä. Valta ja raha olivat makeita
tuolloinkin ja niiden saavuttamiseksi tapatettiin surutta ihmisiä, kuten on
tehty kautta historian.
Kerronnan ongelmaksi muodostuu henkilöiden runsaus. Veljiä, serkkuja,
enoja, setiä riittää molemmissa suvuissa ja joskus on vaikeuksia suunnistaa
näissä sukulaissuhteiden verkostoissa. Venäläisiä kertojia moititaan henkilöiden
runsaudesta, mutta kyllä sitä muuallakin osataan. Kirjan alussa on kuusi sivua
sukupuita niille, jotka haluavat perehtyä kunnolla Englannin kuninkaallisten
sukuhistoriaan. Toisaalta henkilöiden raju karsiminen olisi vienyt
uskottavuutta historiallisilta tapahtumilta, joten runsaus on vain lukijan
kestettävä. Saahan siinä tehdä hyödyllisiä muistiharjoituksia, mikä ei ole
lainkaan huono asia. Helpommalla pääsee, jos odottaa, että kaikki osat ovat
julkaistu ja lukee ne sitten perätysten. Vuodessa ehtii moni setä unohtua.
Historiallista kirjaa lukiessa miettii useasti, onko tämä todella
tapahtunut vai kirjailijan sepitettä. Iggulden päästää lukijan tästä pulasta
kirjan lopussa. Siellä on kirjailijan kootut selitykset, jotka ainakin minulle
tulivat tarpeeseen. En ole perehtynyt kyseiseen sotaan enkä englantilaisten
kuninkaiden pimeään historiaan.
Igguldenin kirjat ovat viihdettä, mutta hyvää sellaista.
Historiallisissa tosiasioissa hän pysyy kiitettävän hyvin. Keisari- ja
Valloittaja-sarjat olivat taitavasti rakennettuja ja henkilöt uskottavia.
Ruusujen sota on tapahtunut aikana, jolloin historiaa jo kirjattiin ylös ja se
näkyy tässä kirjasarjassa. Enemmän tosiasioita, vähemmän kuviteltua.
Näissä Igguldenin kirjoissa on vielä yksi vallan mainio
piirre: hän keskittyy olennaiseen eli valtaan, rahaan, sotimiseen ja juonitteluihin.
Siihen, minkä osaa hyvin kertoa. Näihin kirjoihin ei ole väkisin ympätty seksiä
ja imeliä rakkaustarinoita, joita lukiessa yleensä joudun myötähäpeän ja hillittömän
huvittuneisuuden valtaan. Se on helpotus, jos mikä.