sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Conn Iggulden: Ruusujen sota (3. osa). Veren perintö (Otava 2016)



Brittiläinen Iggulden on erikoistunut moniosaisten historiallisten kirjojen kirjoittamiseen. Kaksi aiempaa kirjasarjaa olivat 5-osaisia. Keisari-sarja kertoi Julius Caesarista ja Valloittaja perehtyi Tšingis-kaanin ja Ögödei-kaanin sielunmaisemiin. Tämä romaanisarja jatkunee sekin vielä parin osan verran.
 
Lancasterin ja Yorkin suvut taistelivat Englannin kruunusta vuosina 1455—1485. Molempien sukujen vaakunoissa oli ruusu ja siitä tämä valtataistelu ja sotiminen sai nimensä. Valta ja raha olivat makeita tuolloinkin ja niiden saavuttamiseksi tapatettiin surutta ihmisiä, kuten on tehty kautta historian.

Kerronnan ongelmaksi muodostuu henkilöiden runsaus. Veljiä, serkkuja, enoja, setiä riittää molemmissa suvuissa ja joskus on vaikeuksia suunnistaa näissä sukulaissuhteiden verkostoissa. Venäläisiä kertojia moititaan henkilöiden runsaudesta, mutta kyllä sitä muuallakin osataan. Kirjan alussa on kuusi sivua sukupuita niille, jotka haluavat perehtyä kunnolla Englannin kuninkaallisten sukuhistoriaan. Toisaalta henkilöiden raju karsiminen olisi vienyt uskottavuutta historiallisilta tapahtumilta, joten runsaus on vain lukijan kestettävä. Saahan siinä tehdä hyödyllisiä muistiharjoituksia, mikä ei ole lainkaan huono asia. Helpommalla pääsee, jos odottaa, että kaikki osat ovat julkaistu ja lukee ne sitten perätysten. Vuodessa ehtii moni setä unohtua.

Historiallista kirjaa lukiessa miettii useasti, onko tämä todella tapahtunut vai kirjailijan sepitettä. Iggulden päästää lukijan tästä pulasta kirjan lopussa. Siellä on kirjailijan kootut selitykset, jotka ainakin minulle tulivat tarpeeseen. En ole perehtynyt kyseiseen sotaan enkä englantilaisten kuninkaiden pimeään historiaan.

Igguldenin kirjat ovat viihdettä, mutta hyvää sellaista. Historiallisissa tosiasioissa hän pysyy kiitettävän hyvin. Keisari- ja Valloittaja-sarjat olivat taitavasti rakennettuja ja henkilöt uskottavia. Ruusujen sota on tapahtunut aikana, jolloin historiaa jo kirjattiin ylös ja se näkyy tässä kirjasarjassa. Enemmän tosiasioita, vähemmän kuviteltua.

Näissä Igguldenin kirjoissa on vielä yksi vallan mainio piirre: hän keskittyy olennaiseen eli valtaan, rahaan, sotimiseen ja juonitteluihin. Siihen, minkä osaa hyvin kertoa. Näihin kirjoihin ei ole väkisin ympätty seksiä ja imeliä rakkaustarinoita, joita lukiessa yleensä joudun myötähäpeän ja hillittömän huvittuneisuuden valtaan. Se on helpotus, jos mikä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti