Heikki Turunen: Seitsemän kurvin suora: hämärätunnin tarinoita (WSOY 1998)

En ole koskaan innostunut Turusen kirjoista sen vertaa, että olisin yhtäkään lukenut. Syynä on ollut kirjojen aihepiiri: suomalainen maaseutu ja siellä olevat ihmiset. Kaupunkilaisena se on minulle täysin vierasta ja mielenkiinnotonta. Tähän Turusen kirjaan tartuin ystävän suosituksesta ja onhan se ihan paikallaan lukea edes yksi teos kirjailijalta, joka on ollut hyvin suosittu lukijoiden keskuudessa vuosikymmenet.

Kirja täytti kaikki ennakko-odotukseni, valitettavasti. Teoksen alussa eletään aikaa ennen toista maailmansotaa. Päähenkilöinä on kaksi kylän juoppoa, jotka ovat naineet toistensa siskot. Elämä on köyhää ja vaimot pitävät pienet mökit pystyssä ja lapset ruuassa. He ovat työteliäitä, väsymättömiä puurtajia, joissa ei ole huumoria minkään asian suhteen. Miehet sen sijaan ovat velmuja, jotka piilottelevat viinapulloja, juovat salaa vaimoiltaan, keittelevät pontikkaa, tappelevat ja lausahtelevat kuolemattomia mietteitään maailmanmenosta korven kätköissä kolmesti kirkastetun jalostamin mielin. Ja vieraisiin naisiinkin on kova hinku näillä salojen sankareilla. Kahden juopon toilailut tiivistyvät äidin/anopin ruumiinhakumatkalle, joka tehdään reellä halki neitseellisen talvisen maaseudun.

Rekimatkalla miehet keskustelevat uskonnosta, elämästä, kuolemasta, ystävyydestä, naisista ja viinasta. Tämän pitkän kerronnan tarkoitus oli varmasti avata lukijalle näitten korpifilosofien koko maailmankuva. Kaikki kerrotaan huumorin säestyksellä. Minua ei vain näitten kahden alkoholistin mietelmät huvittanut alkuunkaan. Pidän kummallisena, että viinan voimalla lausutut latteudet olisivat helmiä, joita lukijan tulisi hyväksyvästi hymähdellen ihailla, kuten luulen tarkoituksen olleen. Matka kestää kaksi päivää ja viinaa kuluu. Miesten sekoilut kerrotaan ymmärtäväisesti. Valehtelu on sallittua, pyrkimys vieraisiin naisiin on sallittua ja kuolinilmoitukseen varattujen rahojen juominen, no miehet ovat miehiä, mitäs tuosta, heh. Kummasti siitä viinanhuuruisesta elosta saadaan hyväksyttävää huumoria. Joka tosin ei minua naurattanut. Se äidin/anopin kalmokin ehtii kotimatkalla pudota reestä ja sitä sitten yön pimeydessä haetaan naisissa ja miehissä.

Mietin lukiessani millainen tämä tarina olisi ollut sen aikaiseen kaupunkiin sijoitettuna. Kaksi sekatyömiestä olisi juonut ja sikaillut ympäri kaupunkia. Vaimot ja lapset olisi jätetty heitteille useiksi päiviksi tai jopa viikoiksi. Olisivatko naurattaneet nuo velikultien toilailut? 

Tämän kirjan luettuani tulin jälleen kerran siihen päätelmään, että viihdyn paremmin ranskalaisen ja venäläisen porvariston ja aateliston parissa. En sen takia, että he olisivat parempia tai kunnollisempia ihmisiä vaan sen takia, että juon mieluummin shampanjaa kuin pontikkaa.  Olen maistanut molempia, joten tiedän mistä puhun.

Murong Xuecun: Unohda minut tänä yönä, Chengdu (Basam Books 2015)

Kiinnostuin tästä kirjasta kannen ja kirjan nimen takia. Niissä oli molemmissa jotain houkuttavaa. Ajattelin kirjan olevan eleginen, kaunis, pohdiskeleva kiinalainen ihmissuhdekuvaus. Unohda minut tänä yönä, Chengdu. Mitä muuta se voisi olla? Ensivaikutelmani ei pitänyt paikkaansa, ei sitten ollenkaan.

 

Onneksi kirjan alussa oli lyhyt suomentajan esipuhe, joka kertoi oleellisen. Kirjailija Murong Xuecun julkaisi tämän kirjan 2000-luvun alussa ensin sosiaalisessa mediassa luku luvulta. Kun kirja julkaistiin paperiversiona, se oli saavuttanut jo huomattavaa tunnettavuutta sosiaalisessa mediassa ja menetys oli taattu. Kirjailija on ammatiltaan lakimies ja on sittemmin kunnostautunut myös sananvapauden puolestapuhujana ja Kiinan kommunistipuolueen arvostelijana. Hän on joutunut kirjoitustensa ja kirjojensa vuoksi myös vallanpitäjien hampaisiin. Hänen sosiaalisen median tilinsä on suljettu useita kertoja ja hänen puheitaan on sensuroitu. Kirjailija kutsuukin itseään proaktiiviseksi eunukiksi. Hän sanoo: ” Kiinalainen kirjoittaminen on kastroitua kirjoittamista.”

Tätä taustaa vasten kirja on hätkähdyttävä. Sen päähenkilö on nuori mies, joka raivaa tietään bisnesmaailmassa keinoja kaihtamatta. Raha on kaiken mittari ja kaikki on ostettavissa tai lahjottavissa. Naiset ovat vain seksin välineitä ja heitäkin ostetaan kuten tavaroita. Arvot kuolivat jo yliopistoaikoina, kun opiskelijat löysivät kapitalismin. Keskiössä on oma hyvinvointi, nautinnot ja raha. Hän on puhdasverinen juppi.

Päähenkilön huoraamista, ryyppäämistä ja jatkuvaa juonittelua on välillä puuduttavaa lukea. Onneksi tälle vastapainona on hänen lapsuudenkotinsa, äiti ja isä. Vanhemmat elävät vaatimatonta, arkaa kunnianhimotonta elämäänsä ainakin näennäisesti tyytyväisinä. Heidän elämässään ei ole luksusta muttei juuri murheitakaan. Takaumina käydään läpi päähenkilön koulu- ja opiskeluaikoja. Tämä juppi ei juuri arvosta vanhempiaan, mutta joutuu heidän apuunsa turvautumaan, kun hänen rakentamansa korttitalo alkaa luhistua.

Huolimatta kirjan kevyestä kerronnasta, se on myös kuvaus kiinalaisen yhteiskunnan laajasta korruptiosta, lahjonnasta ja virkamiesten mädännäisyydestä. Tämän kirjan tarinat voisivat tapahtua missä tahansa maailman suurkaupungissa. Erikoista tässä on se, että kirja kertoo Kiinasta, sen nykyajasta. Ainakaan itse en tiennyt Kiinassa tällaista kirjallisuutta julkaistavan. Tosin tämänkin kirjan seuraavia painoksia on suomentajan mukaan sensuroitu. Kiinalaisinta tässä kirjassa taisi oli tekstin lomaan sijoitetut runonpätkät.

Alberto Angela: Rooman valtakunta (Art House 2015)

Historian popularisointi on nykyään muotia kirjallisuudessa. Angela on erikoistunut Rooman historiaan. Hänen aikaisempi teoksensa Päivä antiikin Roomassa oli mukavaa luettavaa. Tässä kirjassa asioiden yksinkertaistaminen viedään niin pitkälle, että se on jo häiritsevää.

 

Rooman valtakunta oli laajimmillaan keisari Trajanuksen aikana (98 –117). Kirjassa seurataan yhden kolikon, sestertiuksen, matkaa Trajauksen laajan valtakunnan laidasta laitaan. Idea on hyvä ja sinänsä toimiva kirjan luettavuuden kannalta. Kirjailija on selvästi ajatellut lukijoitaan ja tehnyt asiat helposti ymmärrettäviksi. Tässä on myös kirjan heikkous. Tekstin maalailevaisuus on viety liian pitkälle faktojen kustannuksella. Angela sortuu myös typeryyksiin, jotka saivat minut ärtymään. En jaksa millään uskoa, että jossain Britannian perukoilla oleva hyvin nuori tyttö jää itkemään haikeasti legioonalaisen perään, jonka kanssa on viettänyt yhden yön. Jos itki, niin taisipa itkeä pelkästä helpotuksesta, kun tuo raakalainen lähti.

Angela kehuskelee myös Roomaa ja roomalaisia kritiikittömästi. Hän näkee asiat vain valloittajan näkökulmasta. Valloitetut kansat ovat sivistymättömiä barbaareja varsinkin pohjoisessa ja he saavat olla tyytyväisiä, että roomalaiset tulivat heidät pelastamaan tuosta kurjuudesta. En kiellä sitä, etteivätkö roomalaiset hyvääkin tuoneet tullessaan, mutta valloittajan historia on aina eri kuin vallattujen. Vasta kirjan loppupuolella tulee jotain kriittistäkin tekstiä.

Lainkäyttö on yksi tällainen asia. Laki ei suinkaan ollut sama kaikille roomalaisille. Yhdenvertaisuus lain edessä oli roomalaisille tuntematon käsite. Henkilön saama rangaistus määräytyi hänen sosiaalisen asemansa mukaan. Siinä missä tavallinen roomalainen joutui rikoksestaan joko petojen raadeltavaksi tai louhoksiin raatamaan itsensä hengiltä, niin parempi väki karkotettiin johonkin mukavaan paikkaan usein vain määräajaksi. Tämän asian sentään kirjailija tuo esiin. Samoin kulta- ja hopealouhoksien epäinhimilliset olosuhteet. Rooman valtakuntaa pystyssä pitävä orjuus on kirjassa esillä, mutta siihen ei syvennytä, kuten ei moneen muuhunkaan ikävään asiaan.

Kirja on varmasti hyvä lukukokemus sellaiselle henkilölle, joka ei ole aiemmin tutustunut Rooman historiaan. Se on helppolukuinen ja historiallisista tapahtumista saa kuitenkin ylimalkaisen kuvan. Itse olisin kaivannut tiivistämistä ainakin parin sadan sivun verran, maalailun korvaamista faktoilla sekä lähdeluetteloa. Jotain uutta siellä minullekin oli. En ollut aiemmin lukenut Espanjassa sijaitsevien kultakaivosten louhimismenetelmistä. Nerokasta touhua. Se on pakko myöntää. Luonnonsuojelijoiden kannattaa tuo kohta jättää kuitenkin väliin.