En ole koskaan innostunut Turusen kirjoista sen vertaa, että
olisin yhtäkään lukenut. Syynä on ollut kirjojen aihepiiri: suomalainen
maaseutu ja siellä olevat ihmiset. Kaupunkilaisena se on minulle täysin
vierasta ja mielenkiinnotonta. Tähän Turusen kirjaan tartuin ystävän
suosituksesta ja onhan se ihan paikallaan lukea edes yksi teos kirjailijalta,
joka on ollut hyvin suosittu lukijoiden keskuudessa vuosikymmenet.
Kirja täytti kaikki ennakko-odotukseni, valitettavasti. Teoksen
alussa eletään aikaa ennen toista maailmansotaa. Päähenkilöinä on kaksi kylän
juoppoa, jotka ovat naineet toistensa siskot. Elämä on köyhää ja vaimot pitävät
pienet mökit pystyssä ja lapset ruuassa. He ovat työteliäitä, väsymättömiä
puurtajia, joissa ei ole huumoria minkään asian suhteen. Miehet sen sijaan ovat
velmuja, jotka piilottelevat viinapulloja, juovat salaa vaimoiltaan, keittelevät
pontikkaa, tappelevat ja lausahtelevat kuolemattomia mietteitään
maailmanmenosta korven kätköissä kolmesti kirkastetun jalostamin mielin. Ja
vieraisiin naisiinkin on kova hinku näillä salojen sankareilla. Kahden juopon
toilailut tiivistyvät äidin/anopin ruumiinhakumatkalle, joka tehdään reellä
halki neitseellisen talvisen maaseudun.
Rekimatkalla miehet keskustelevat uskonnosta, elämästä,
kuolemasta, ystävyydestä, naisista ja viinasta. Tämän pitkän kerronnan
tarkoitus oli varmasti avata lukijalle näitten korpifilosofien koko
maailmankuva. Kaikki kerrotaan huumorin säestyksellä. Minua ei vain näitten
kahden alkoholistin mietelmät huvittanut alkuunkaan. Pidän kummallisena, että
viinan voimalla lausutut latteudet olisivat helmiä, joita lukijan tulisi
hyväksyvästi hymähdellen ihailla, kuten luulen tarkoituksen olleen. Matka
kestää kaksi päivää ja viinaa kuluu. Miesten sekoilut kerrotaan
ymmärtäväisesti. Valehtelu on sallittua, pyrkimys vieraisiin naisiin on
sallittua ja kuolinilmoitukseen varattujen rahojen juominen, no miehet ovat
miehiä, mitäs tuosta, heh. Kummasti siitä viinanhuuruisesta elosta saadaan
hyväksyttävää huumoria. Joka tosin ei minua naurattanut. Se äidin/anopin
kalmokin ehtii kotimatkalla pudota reestä ja sitä sitten yön pimeydessä haetaan
naisissa ja miehissä.
Mietin lukiessani millainen tämä tarina olisi ollut sen
aikaiseen kaupunkiin sijoitettuna. Kaksi sekatyömiestä olisi juonut ja
sikaillut ympäri kaupunkia. Vaimot ja lapset olisi jätetty heitteille useiksi
päiviksi tai jopa viikoiksi. Olisivatko naurattaneet nuo velikultien toilailut?
Tämän kirjan luettuani tulin jälleen kerran siihen
päätelmään, että viihdyn paremmin ranskalaisen ja venäläisen porvariston ja
aateliston parissa. En sen takia, että he olisivat parempia tai kunnollisempia
ihmisiä vaan sen takia, että juon mieluummin shampanjaa kuin pontikkaa. Olen maistanut molempia, joten tiedän mistä
puhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti