lauantai 18. kesäkuuta 2016

Paul Auster: Sunset Park (Tammi 2010)



New Yorkin Brooklynissa asuva Paul Auster on lempikirjailijoitani ja olin aika hämmästynyt, että tämä kirja on jäänyt minulta huomaamatta ja lukematta. Onneksi kirjat eivät ole sesonkituotteita, jotka katoavat muutaman kuukauden jälkeen vanhanaikaisina menneen kauden tuotteina, vaan ne löytyvät, jos eivät kirjakaupan hyllyltä niin ainakin kirjastoista. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kaliforniaan ja Brooklynin Sunset Parkiin. Päähenkilönä on Miles, nuori mies, joka keskeyttää opintonsa ja katoaa läheisiltään. Hän kiertää paikkakunnalta toiselle kunnes päätyy Kaliforniaan, josta kirjan tapahtumat alkavat. Miles siivoaa työkseen ulosmitattuja taloja. Hänen vanhempansa ovat kulttuuri- ja taideihmisiä, varakkaita ja sivistyneitä. Siivoamisen lomassa Miles kuvaa talojen hylättyjä esineitä, vieraitten ihmisten yksityistä elämää, jota esineet edustavat. Työtoverit varastavat surutta näitä tavaroita, mutta Miles ei siihen pysty eikä edes halua.

Tarina on ällistyttävän samanlainen kuin Sadie Jonesin kirjassa Kotiinpaluu. Molemmissa on syyllisyyttä kantava nuori mies, oli tuo syyllisyys sitten totta tai ei, he ovat molemmat traumojensa vankeina.  He palaavat vuosien jälkeen kotiin. Vanhempien yhteiskunnallinen status on samanlainen. Molemmat myös janoavat oikeudenmukaisuutta, mutta turvautuvat lopulta väkivaltaan. Ensirakkaudet tulevat molemmilla tähän elämänvaiheeseen. Kaikki on varmasti sattumaa, mutta jos kirjailijat ovat lukeneet toistensa teokset, he ovat varmasti olleet aika hämmästyneitä näistä yhteensattumista.

Auster ottaa kirjassa esille ihmisoikeudet. Hän tekee sen luontevasti kirjan tyylin siitä kärsimättä kuten lahjakas kirjailija vain voi tehdä. Kirjan eräs henkilö työskentelee PEN (Poets, Essayists and Novelists)-järjestössä ja tästä työskentelystä tulee kirjan yhteiskunnallisen kritiikin näyttämö. Auster arvostelee sekä Bushin hallintoa ja erityisesti Patriot Act-lakia, joka on antanut USA:n hallituksille valtuudet valvoa kansalaisten toimia ja koota tietoja esimerkiksi heidän lukutottumuksistaan ja mielipiteistään. PEN käynnisti kansalaisoikeuskampanjan tämän lain takia. Samoin kirjassa otetaan kantaa kiinalaisen kirjallisuuskriitikon ja professorin Liu Xiaobon puolesta. Hän kirjoitti Peruskirja 08 dokumentin, jossa vaadittiin Kiinaan demokratiaa, joka antaa lain suojan ihmisoikeuksille. Dokumentti sai nimensä tšekkiläisen Václav Havelin ja muiden toisinajattelijoiden vetoomuksesta, joka kulki julkaisuvuotensa nimellä Peruskirja 77. Liu Xiaobon joutui kirjoituksen takia vallanpitäjien vainoamaksi ja vankilaan. Niin taitavasti nämä asiat olivat kirjaan upotettu, että tajusin vasta jälkeenpäin, että tämä taisi olla yhteiskuntakriittisintä Austeria, mitä olen lukenut.

Vaivattomuus voisi olla yksi termi, millä tätä kirjaa kuvaisin. Kaikki soljuu luonnollisesti ilman teennäisiä käänteitä tai nostoja. Kieli on selkeää, mitään äkkipysähdyksiä tai ärtymystä ei tule. Tunneskaala on laaja ja tarinaa kerrotaan eri-ikäisten ja eri taustaisten ihmisten kautta. Ilo tätä kirjaa oli lukea.