New Yorkin Brooklynissa asuva Paul Auster on
lempikirjailijoitani ja olin aika hämmästynyt, että tämä kirja on jäänyt
minulta huomaamatta ja lukematta. Onneksi kirjat eivät ole sesonkituotteita,
jotka katoavat muutaman kuukauden jälkeen vanhanaikaisina menneen kauden
tuotteina, vaan ne löytyvät, jos eivät kirjakaupan hyllyltä niin ainakin
kirjastoista.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kaliforniaan ja Brooklynin
Sunset Parkiin. Päähenkilönä on Miles, nuori mies, joka keskeyttää opintonsa ja
katoaa läheisiltään. Hän kiertää paikkakunnalta toiselle kunnes päätyy Kaliforniaan,
josta kirjan tapahtumat alkavat. Miles siivoaa työkseen ulosmitattuja taloja.
Hänen vanhempansa ovat kulttuuri- ja taideihmisiä, varakkaita ja sivistyneitä.
Siivoamisen lomassa Miles kuvaa talojen hylättyjä esineitä, vieraitten ihmisten
yksityistä elämää, jota esineet edustavat. Työtoverit varastavat surutta näitä tavaroita,
mutta Miles ei siihen pysty eikä edes halua.
Tarina on ällistyttävän samanlainen kuin Sadie Jonesin
kirjassa Kotiinpaluu. Molemmissa on syyllisyyttä kantava nuori mies, oli tuo
syyllisyys sitten totta tai ei, he ovat molemmat traumojensa vankeina. He palaavat vuosien jälkeen kotiin. Vanhempien
yhteiskunnallinen status on samanlainen. Molemmat myös janoavat
oikeudenmukaisuutta, mutta turvautuvat lopulta väkivaltaan. Ensirakkaudet
tulevat molemmilla tähän elämänvaiheeseen. Kaikki on varmasti sattumaa, mutta
jos kirjailijat ovat lukeneet toistensa teokset, he ovat varmasti olleet aika
hämmästyneitä näistä yhteensattumista.
Auster ottaa kirjassa esille ihmisoikeudet. Hän tekee sen luontevasti
kirjan tyylin siitä kärsimättä kuten lahjakas kirjailija vain voi tehdä. Kirjan
eräs henkilö työskentelee PEN (Poets, Essayists and Novelists)-järjestössä ja
tästä työskentelystä tulee kirjan yhteiskunnallisen kritiikin näyttämö. Auster arvostelee
sekä Bushin hallintoa ja erityisesti Patriot Act-lakia, joka on antanut USA:n
hallituksille valtuudet valvoa kansalaisten toimia ja koota tietoja esimerkiksi
heidän lukutottumuksistaan ja mielipiteistään. PEN käynnisti
kansalaisoikeuskampanjan tämän lain takia. Samoin kirjassa otetaan kantaa
kiinalaisen kirjallisuuskriitikon ja professorin Liu Xiaobon puolesta. Hän
kirjoitti Peruskirja 08 dokumentin, jossa vaadittiin Kiinaan demokratiaa, joka
antaa lain suojan ihmisoikeuksille. Dokumentti sai nimensä tšekkiläisen Václav
Havelin ja muiden toisinajattelijoiden vetoomuksesta, joka kulki
julkaisuvuotensa nimellä Peruskirja 77. Liu Xiaobon joutui kirjoituksen takia vallanpitäjien
vainoamaksi ja vankilaan. Niin taitavasti nämä asiat olivat kirjaan upotettu,
että tajusin vasta jälkeenpäin, että tämä taisi olla yhteiskuntakriittisintä Austeria,
mitä olen lukenut.
Vaivattomuus voisi olla yksi termi, millä tätä kirjaa
kuvaisin. Kaikki soljuu luonnollisesti ilman teennäisiä käänteitä tai nostoja.
Kieli on selkeää, mitään äkkipysähdyksiä tai ärtymystä ei tule. Tunneskaala on
laaja ja tarinaa kerrotaan eri-ikäisten ja eri taustaisten ihmisten kautta. Ilo
tätä kirjaa oli lukea.