sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Maijastina Kahlos: Rooman viimeiset päivät (Otava 2016)



Helsingin yliopiston latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden dosentti Maijastina Kahlos ei käsittele kirjassaan Rooman viimeisiä päiviä vaan viimeisiä vuosisatoja, lähinnä vuosien 200- 600 välistä aikaa.

Kirjan ensimmäiset viisikymmentä sivua ovat tiivis katsaus neljänsadan vuoden valtapolitiikkaan. Keisarit vaihtuivat hengästyttävään tahtiin ja taistelu vallasta oli armotonta. Kirjoittaja vyöryttää näillä sivuilla sellaisen määrän keisareita, heidän sukulaisiaan, muita vallantavoittelijoita ja sotapäälliköitä, että teksti puuroutuu eikä sitä selvennä edes kirjan alussa luetellut keisarit ja heidän hallintokautensa. Laskin, että keisareita oli tuona aikakautena yli kuusikymmentä, joten ei ihme, että tämä osuus kirjasta jäi hyvin sekavaksi, kun siihen tulevat mukaan myös muut asianosaiset. Kirjan alussa on tiivistelmä ”Rooman viimeiset vuodet vuosilukuina”, josta saa jonkinlaisen käsityksen asioiden kulusta.

Rooma jakautui vuonna 395 Länsi-Roomaan ja Itä-Roomaan. Länsi tuhoutui ensin. Lopun alkua kuvannee se, että lännessä oli vuosina 400 -476 kaksikymmentäkaksi keisaria ja vallantavoittelijaa, kuten kirjassa todetaan. Idässä valtaa pitivät virkamiehet, lännessä sotilaat. Kirjoittajan mukaan tässä voi olla selitys sille, että itä selvisi länttä paremmin ja pidempään. 

Kristinuskon yleistyminen ja lopulta hyväksyminen olivat merkittävä asia näinä vuosisatoina. Ne muuttivat valtarakenteita. Kirkosta tuli yksi mahtitekijä lisää valtion, suurmaanomistajien, armeijan ja virkamieseliitin rinnalle. Se köyhdytti kansaa entisestään. Kirkon piirissä riideltiin samoin kuin muussakin vallan bunkkereissa. Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 määriteltiin oppi, jota nykyiset kristilliset kirkot noudattavat. Se tehtiin enemmistöpäätöksellä ja Aleksandrian piispa Athanasios sanoi: ” Se minkä kolmesataa piispaa oli yhdessä päättänyt, ei ollut mitään muuta kuin Jumalan päätös.”

Parasta kirjan antia olivat yhteiskuntaa kuvaavat luvut verotuksesta, valtarakenteista, maataloudesta, moraalikoodistosta, kaupunkien kehityksestä, kulttuurista ja naisen asemasta. Esimerkiksi homo- ja heteroseksuaalisuus on tuolloin tuntematon käsite. Mies sai harrastaa seksiä myös miesten kanssa, jos hän oli aktiivinen osapuoli, alistaja (mies) ja toinen alistettu (nainen). Suhdetta ei saanut olla samanarvoisten miesten välillä, mutta orjat kävivät tähän tarkoitukseen ihan hyvin. Lesboista ei sen aikaisessa kirjallisuudesta puhuta mitään. Heitä ei varmaan ollut ollenkaan?

Keisarin ammatti oli hyvin vaarallinen oman terveyden kannalta. Murhat olivat tavallisia ja saattoipa siinä mennä samalla puoli sukuakin. Silti tehtävään pyrittiin keinolla millä hyvänsä. Kirja ei anna yksiselitteistä vastausta, miksi Rooma tuhoutui, mutta tiheästi vaihtuvat vallanpitäjät eivät ainakaan tuoneet valtakuntaan vakautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti