Petri Laukka: Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa: kuinka rock valtasi suomettuneen Suomen (Into 2014)

Remu ja Hurriganesin läpimurto tapahtui 1970-luvulla. Yhtye erottautui muista avoimella kaupallisuudellaan ja amerikkalaisuuden ihannoinnillaan; oli Cadillac kulkuvälineenä ja Amerikan lippua rekvisiittana. Englannin kielen taitoa Remulla ei ollut, mutta se ei menoa haitannut, vaikka siitä irvailtiin. Asenne ratkaisi. Ei se kielitaito ollut tuohon aikaan kovin hääppöistä muillakaan. Koulussa opetettiin enemmänkin kielioppia kuin käytännön valmiutta puhua tai lausua oikein vieraita kieliä.

Kirja perustuu Petri Laukan väitöskirjaan ja se näkyy kirjassa. Kirjoittaja viittaa useasti toisten tutkimuksiin tai kirjoihin tyyliin ”Xx:n mukaan”. Paikoitellen se on häiritsevää. Ymmärrettävästi Laukka haluaa antaa kunnian sille jolle kunnia kuuluu, mutta olisiko tähän löytynyt jokin muu tekninen ratkaisu, jotta kirja olisi ollut sujuvampi lukea?

Tutkijan ote näkyy myös kirjan loppuosassa, jossa kirjoittaja pohtii nostalgian merkitystä joka kantilta ja kanttien välistäkin. Pohdinta on perusteellista kirjallisuusviitteineen ja tuo esiin Laukan syvällisen perehtymisen aiheeseen. Asian tiivistäminen olisi ollut kuitenkin eduksi populaarissa tietokirjassa.

Yhtä tutkimustietoa jäin kaipaamaan. Mistä yhteiskuntaluokasta tulivat yhtyeen fanit? Brittiläinen Punk on yhdistetty työväenluokkaan, 1970-luvulla Britanniassa olleeseen suurtyöttömyyteen, joka turhautti nuorison ja sai sen kapinoimaan. Ketkä kuuntelivat amerikkalaisuutta ihannoivaa Hurriganesia, ketkä Pink Floydia?

Suomi 1970-luvulla oli täysin toinen maa kuin nyt. Kirjassa on ansiokkaasti rinnastettu Hurriganesin kotikutoinen, mutta menestyksekäs ura sekä suomalaisen yhteiskunnan ja politiikan pysähtyneisyys ja varovaisuus varsinkin Neuvostoliiton suhteen. Kulttuurielämä ei tässä suhteessa ollut poikkeus.  Se ei ollut uutta tuova, rajoja rikkova dynaaminen voima kuten voisi kulttuurilta olettaa. Kirjan esimerkkitapaukset ovat hyytävää luettavaa vaikka joskus ne myös naurattivat. Lehdistön merkitys Hurriganesin menestyksen taustalla on myös hyvin nostettu esiin. Ilman julkisuutta ei pärjännyt silloinkaan.

Siinä missä suomalainen nirppanokkainen yhtye kieltäytyi tekemästä sopimusta amerikkalaisten kanssa, koska ei halunnut olla kaupallinen, Remu puolestaan halusi tehdä rahaa ja viihdyttää ihmisiä. Hän onnistui molemmissa ja on legenda, josta tehdään väitöskirjoja. Remun sanoin: ”Ketoon, ketoon peipi, ketoon!”