Richard McGregor: Puolue: Kiinan hallitsijoiden salainen maailma (Otava 2010)

Kirjoittaja toimi Financial Timesin Pekingin toimiston päällikkönä vuosina 2000–2008. Osan aineistosta hän kokosi jo 1990-luvun puolivälissä ollessaan Hongkongissa. Kirjan tuoreimmat tiedot ovat siis liki kymmenen vuoden takaa, mutta tuskinpa noin suuressa maassa on mitään äkkinäistä muutosta tapahtunut tänä aikana. McGregor myös taustoittaa yhteiskunnassa ja taloudessa tapahtuneita muutoksia vuosikymmeniä taaksepäin. 

Kirja on jaettu lukuihin, joissa käsitellään muun muassa Kiinan Kommunistista Puoluetta (KKP), markkinatalouteen siirtymistä, armeijaa ja oikeusjärjestelmää. Shanghai on saanut aivan oman lukunsa ja se olikin kirjan mielenkiintoisempia osia. Korruptiota käsitellään läpi kirjan, koska sitä esiintyy kaikkialla yhteiskunnassa ja kaikilla yhteiskunnan tasoilla tavallisesta virkailijasta aina politbyroon jäseniin asti.

Kiinassa lanseerataan jatkuvasti korruption vastaisia kampanjoita, aika laihoin tuloksin. Tuntuu oudolta, että noin perin pohjin valvotussa yhteiskunnassa ei saada asiaa kuriin vai eikö se ole tarkoituskaan? Korruptiossa liikkuu valtavia summia rahaa ja sillä mahdollistetaan uralla eteneminen, rakennuslupien saanti ja melkein kaikki mitä ihminen elämässään ja urallaan tavoittelee. Mutta edes rysän päältä kiinni joutuneet virkailijat eivät välttämättä joudu vankilaan. Joku toinen korruptoitunut ilmiantojen pelosta suojelee näitä tunareita. Korruptoituneen virkamiehen todennäköisyys joutua vankilaan on 3 sadasta, McGregor kirjoittaa. Johan noin pieni riski kannattaa ottaa. Pidätyksiäkin tapahtuu ja miljoonan dollarin käteiskätköt eivät ole mitenkään poikkeuksellisia.

Rahasta on tullut kiinalaisten hunajaa siinä kuin se on länsimaisille siskoille ja veljille. Osittaiseen markkinatalouteen siirtyminen on viety hämmästyttävän hallitusti läpi. Puolueella on tiukka valvonta jopa pörssiyhtiöissä ja valtaansa se myös käyttää tarvittaessa. Sen silmille ei hypitä eikä sitä ohiteta, kuten shanghailaiset liikemiehet saivat katkerasti todeta. Kiina on vaurastunut lujaa vauhtia. Absoluuttinen köyhyys on vähentynyt ja miljardöörejä alkaa olla maa täynnä. Ero maaseudun asukkaiden ja valtakeskusten väestön välillä on kuitenkin suuri. Mutta rahaa tässä maassa on, paljon rahaa. Sitä on osattu myös käyttää viisaasti. Kun muun maailman talous romahti rahoituskriisissä vuonna 2008, puolue käski pankkien lainaamaan rahaa. Kiina selvisi tästä kriisistä kuivin jaloin.

Vaurastuminen ja teollistuminen on tehty osittain luonnon kustannuksella. Ympäristötuhot ovat paikoitellen karmaisevia. Ilman saastuminen on jokapäiväistä suurkaupungeissa. Valvonta pettää myös muualla, josta yksi esimerkki on saastunut Sanlunin maitojauhe. Yrityksen johto tiesi myrkyllisestä jauheesta, mutta peitteli asiaa pitkään eikä vetänyt tuotteita pois myynnistä. Uskomatonta touhua.

Turhalta tuntuvat suomalaisten yritysjohtajien vierailut Kiinassa. Suomessa heidän yrityksensä voivat olla suuria, mutta Kiinan mittakaavassa he ovat nappikauppiaita, jos edes sitä. Kirjaa lukiessa leikittelin seuraavalla ajatuksella: siirretään koko Suomen kansa Kiinaan. Kaupunkilaiset ripoteltaisiin suurkaupunkeihin ja maalaiset maaseudulle. Harva tuosta 1,3 miljardin kansasta edes huomaisi saapumistamme. Tuodaan tänne tilalle 20 miljoonaa kiinalaista. Saisimme maan uuteen nousuun, maaseudun asutettua ja tuottavuusloikka olisi hirmuinen. Tätä kannattaisi harkita.